Ajankohtaista



4.1.2018

Kajaanin Tila-autojen sekä Kajaanin Mamsellin yhteistyö ateriapalvelukuljetuksissa päättyi.

Sopimus päättyi 31.12.2017 Kajaanin Mamsellin kanssa kotiateriaruokien jakelusta. Haluamme kiittää reilun kuuden vuoden hyvästä yhteistyöstä Mamsellia sekä suurkiitos asiakkaille sekä tietysti osaaville ja ahkerille työntekijöillemme siinä työssä.

11.10.2017

Kajaanin kaupungin Koululaiskuljetus aikataulut JH4 linjalla muuttuvat 23.10 alkaen!

JH4 koululaislinjan aikataulut muuttuvat osittain koulujen syyslomaviikon (viikko 42) jälkeen 23.10 alkaen. Muutokset koskevat maanantain sekä perjantain aamuvuoroja. Alla näet liitteenä uudet aikataulut klikkaamalla "Kuluntalahden koululaiskuljetus JH4 aamu (23.10 alkaen)" painiketta. Iltapäivä aikataulut pysyvät ennallaan.

18.1. 2018

Jättiläispandoja Lumia ja Pyryä katsomaan Ähtärin Eläinpuistoon 25.-26.6. 2018!

Juuri Suomeen saapuneet pandat ovat jo nyt herättäneet laajaa kiinnostusta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Siispä kesämatkalle Ähtärin Eläinpuistoon katsomaan pandapariskuntaa, sekä muita Eläinpuiston asukkaita.

Tiedot Matkakaupassa olevasta esitteestä ja Matkamyynnistä.

18.1. 2018

Ampumahiihdon Maailmancup Kontiolahdella 11.3!

Nyt kaikki kannustamaan omia suosikkejaan maaliskuisena sunnuntaina. Olympialaiset ovat juuri takana ja ladulla nähtäneenkin olympiamitalisteja.

Tervetuloa mukaan!

8.2. 2018

Viron kiertomatkalle huhtikuussa 10.-17.4.

Tervetuloa mukaan Viron kiertomatkalle, jollaisia on enää harvoin tarjolla. Vierailemme Tartossa, Pärnussa ja Haapsalussa. Monipuolinen ja kattava ohjelma.

Tarkemmat tiedot Matkakaupan esitteestä ja Matkamyynnistä.

8.2. 2018

Pärnun keväinen kylpylämatka 22.-28.4!

Hotelleina tutut Emmi, Tervis ja Viiking.

Tarkemmat tiedot matkaesitteestä tai Matkamyynnistä.

Tervetuloa mukaan ottamaan kevättä vastaan Pärnussa!

13.2. 2018

Tila-autot vie myös messumatkalle!

Tarjonnassamme on alkuvuodelle messumatka Helsingin Messukeskukseen:

Huhtikuun 13.-15.4 teemme matkan aina niin mukaville Kevätmessuille.

Matka on viikonloppumatka ja majoitumme Original Sokos Hotel Pasilaan, kävelymatkan päähän Messukeskuksesta.

Lisätietoja matkakohtaisesta esitteestä, tervetuloa mukaan!


11.8.2017

Kajaanin kaupungin Koululaiskuljetus aikataulut JH4

Ohessa liitteenä PDF tiedostona Kuluntalahden suunnan (JH4) koulukyytiaikataulut Syyslukukaudelle. Aikataulut tulevat tarkentumaan ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Pyydämme lasten vanhempia ilmoittamaan suoraan autoon (0405386893) mikäli oppilas ei tarvitse kuljetusta. Ilmoituksen voi tehdä joko soittamalla tai tekstiviestillä.

12.7. 2017

Kajaanin Tila-Autot Oy on avannut uuden Matkakaupan nettisivuillaan.

Sieltä näet kaikki tarjolla olevat matkamme ja mikäli sinulla on sähköposti käytössäsi, voit tehdä Matkakaupan kautta varauksen valitsemallesi matkalle. Matkakaupassa voi myös pelkästään tutustua matkoihimme ja tehdä varauksen tai kysellä tarkempia tietoja puhelimitse numerosta 040-355 6107 (avoinna ma-pe klo 9.00-15.00).

Tervetuloa tutustumaan Matkakauppaamme ja Tila-autojen matkatuotantoon!

3.7.2017

Matkustaminen Viroon

Kaikilla Helsinki - Tallinna väliä matkustavilla henkilöillä, myös lapsilla, tulee olla mukana voimassa oleva passi tai virallinen henkilökortti (ajokortti ei kelpaa matkustusasiakirjaksi).

Matkustusasiakirjoja tarkastetaan tehostetusti lähtöselvityksessä Helsingistä Tallinnaan suuntautuvilla matkoilla. Lisäksi tehdään satunnaistarkastuksia lähtöporteilla sekä Helsingin että Tallinnan satamissa.